keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Cosplayblogin aloitus ja ensimmäisen projektin jälkipyykki

Aloitin blogin luomisen jo parisen viikkoa (tai useaa) aikaisemmin, mutta saamattomana ja "kiireisenä" ihmisenä en ole ehtinyt sen kummemmin perehtyä blogin ulkoasuun, bloggerin käyttöön, ominaisuuksiin tai edes postata testaustekstiä kummempaa tavaraa. Koen bloggerin aika hankala käyttöiseksi. Ainakin näin alussa tuntuu, että kaikki toiminnot ovat hukassa... (syytän tästä suurimuotoista tumblrin käyttämistäni.)
Ulkoasuun on tulossa muutos jahka kerkeän miettiä mahdollista taustista ym. Luultavasti ensimmäiset postaukseni tulevat olemaan hieman tökeröitä vähäisen kirjoittelun ja päivittelyn vuoksi, mutta...

Nyt sitten päätin ilmoittaa olemassaolostani, ettei sivu kaikkoa ihan unholaan jonnekin internetin syövereihin. Tarkoituksenani olisi siis postailla tähän blogiin eri vaiheita cosplayharrastuksestani, pukujen ja proppien teosta sekä valmiiden tuotosten kuvia ja muuta fiilistelyä.

Takanani minulla on vasta yksi kunnon puku, vaikka ikää onkin jo komeat 20-vuotta (ja lokakuussa jo 21. Huhhuh.) Aikaisemmin minulla ei ole tosin ollut mahdollisuutta tai resursseja työskennellä. Ompelukoneen sain käyttööni vähän aikaa sitten.

Puvun teon aloitin vuosi sitten ja valmiiksi sain sen juuri ja juuri Kuopion Animecon X 2013-tapahtumaan. Suurin syy projektin pituuteen oli se, että opiskelin kodin ulkopuolella toisella paikkakunnalla (ja ompelukone kotona). Päätin sitten kerralla tehdä kunnollisen cosplayn josta voisi olla pitkään ylpeä, luottaen sen hetkisiin taitoihini. Yleensä olen helposti projekteihin kyllästyvä henkilö, mutta nyt motivaattorina toimi se, että hahmo sattui olemaan minun lempihahmoni Dynasty Warriors 7-pelistä. Cai Wenji.

Ajattelin, että mielenkiinto puvun tekemiseen sen työstövaiheessa säilyisi pidempään lempihahmoa tehdessä, kuin helpomman, mutta vähemmän mielenkiintoisen hahmon kanssa.



Kuvat ovat Kuopion Animecon X tapahtumasta viime heinäkuulta, 2013. Kännykkäkuvia, kun en kameraa omista, joten teknisestä laadusta en mene takuuseen. Kaverini toimi kuvaajana ja olen tyytyväinen tulokseen. 

Puku ei ollut helppo ja tiedostin sen jo suunnitteluvaiheessa, kun aloin kaavoja omin käsin piirtelemään parin kiinamekon pohjalta.
Vaatetusosa koostui useasta kerroksesta, mustasta mekosta, sinisestä hameesta, puserosta, vöistä, hanskoista ja koruista.

Koko projektin kallein raaka-aine oli kangas, mikä on varmasti monen muunkin cossin suurin rahasyöppö. Kankaaksi valitsin satiinin sen ominaisuuksien takia, se näytti lähimpänä silkiltä, mihin Cai Wenji ja monet muut Dynasty Warriors hahmot ovat mitä luultavammin verhoutuneet. Kävin useampana eri päivänä tonkimassa kangaskauppojen alelaareja täydellisen värin ja halvan hinnan toivossa. Kirpputoreilta en löytänyt juuri mitään toimivaa tähä projektiin, mikä harmitti kyllä.

Kultaiset korut ja vyön tein paperimassasta ja pahvista, joista sain sitten kauniita kultaisen akryylimaalin avulla. Pääkoristeeseen ja kaulakoruun käytin myös cernit-massaa, pitsiä ja helmiä.

Harppuni sai paljon kehuja ja kysymyksiä mistä se oli tehty.
Sen veistin routaeristeestä, finnfoamista, jota pitäisi saada ihan rautakaupasta tai rakennustyömailta ylijääminä. Koostumukseltaan se on kuin styros, mutta tiheämpää ja kuplatonta. Olin lukenut kyseisen materiaalin työstämisestä jo aikaisemmin toisen cossaajan blogista (kiitos vinkeistä hänelle, pahoittelen etten muista blogin nimeä :( ) mutta yksinkertaisesti, materiaali ei kestä alkoholipitoisia maaleja/liuottimia. Seurauksena on foamin sulaminen. On otettava huomioon myös sen hauras rakenne, proppi voi napsahtaa poikki taivutuksesta tai rikkoutua kolauksesta. Harppuni sisään upotettiin taivutettu terästanko tukemaan sitä, jotta mm. "kielten" asentamisen lisäämä paine ei rikkoisi sitä.


 
Kuvassa levystä yksinkertaisesti leikattu harppu. Mattoveitsellä aloin leikkaamaan muotoa ja hiomapaperilla sain sitten lisättyä pyöreyttä ja terävyyttä. Maalipinnan harppuun tein vesiohenteisilla akryylimaaleilla, merkki taisi olla Hobby, jota voi löytää Sinooperista.  Kyseiset akryylimaalit ovat mielestäni hyviä ja peittäviä. Kielet ovat kalasiimaa kiinnitettyinä koukkuruuveihin.

Osallistuin samaisessa conissa myös cosplaykisaan, aloittelijoiden sarjassa, sillä minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta kilpailusta. Olin tyytyväinen omaan suoritukseeni, olihan se ensimmäiseni ja mukaani lähti 2. sijan palkinto. Olisin kyllä ollut tyytyväinen myös palautteeseen, jota meille ei kuitenkaan kisan yhteydessä/tai sen jälkeen annettu. (Tai sitten olen missannut jotain.)

Muttah, nyt kun kesä on ohi ja cosplayni valmis on aika siirtyä uusiin projekteihin. Dynasty Warriorsista tuli mm. uusi peli, Dynasty Warriors 8 ja täten myös Cai Wenji sai uuden ulkoasun, joka on edellistäkin haastavampi. Olen jo lähtenyt suunnittelemaan puvun toteutusta, mutta aion jättää sen deadlinen vasta kesän coniin, oli se sitten Desucon, Animecon tai Tracon. En ole vielä päättänyt. Pääkoriste on ollut juuri nyt työn alla, mutta voi olla että siirrän puvun tekemistä vielä vuodella, mieli muuttuu.

Sitä ennen, minulla on muita mielessä ja yhden projektin jo olenkin jo aloittanut. Nimittäin talvicosplayn Desucon Frostbiteä odotellen. Samaista cossia ajattelin käyttää myös Kemin Kitaconissa, mutta siitä kerron lisää ensikerralla.